7. tammikuuta 2018

Pilkkiminen - Syötit

Pilkkikausi alkaa pikku hiljaa täällä Kiteenkin nurkilla, lumi ja varsinkin plussa pysyttelevä keli on tehnyt paljon hallaa jäiden muodostumiselle. Säätiedotus lupaa hiukan jo pakkasta eli ensimmäiset konkarit on jo jäillä pilkkimässä täyttä häkää, liekö yhteensattuma että uutisoinnitkin kertoo jäihin tippuneen kokeneita jäillä liikkujia. Kokenut jäillä liikkuja ei korreleoi samaa kuin viisas jäillä liikkuja, viisas osaa olla menemättä sinne heikoille jäille ja kokenut menee tuurilla kunnes tippuu. Kokenut tai kokeilun haluinen tiedä häntä mutta sen tiedän että jotain syöttiä kaikilla koukussa roikkuu.

Lähdin tässä tuumailemaan että miksi kärpäsen toukat on niin kirkkaan punaisia tahi sinisiä tai vihreitä sillä kokemukseni mukaan ne ovat olleet enemmän tai vähemmän vaaleita mitä itse olen tavannut.

Itselleni uutta informaatiota toukista oli että kasvatusvaiheessa niitä värjätään, tuntuu ajatuksena aika hassulta mutta kaipa se kala paremmin punaisen näkee vaikka koulusta muistelen että punainen oli spektreistä huonoiten näkyvä ja näkyi jotenkin lyhyimmällä taajuudella.

Värjääminen tapahtuu värjäämällä ne tuotteet elintarvikevärillä mitä ne toukat sitten syövät, esimerkiksi silakoita. Värejähän on alkanut tulla aika monipuolisesti, on keltaista, sinistä ja vihreääkin ja oliskin hauska testata onko näillä merkitystä syönnin kannallata vai vaikuttaako pelkästään pilkki siihen. Ilmeisesti joku taika niissä on sillä ei kai niitä muuten värjäiltäisi.

Surviaisen toukatkin ovat suosittuja pilkkijöiden keskuudessa ja niillekin on omat kannattajansa, sitten on vielä mahdollista käyttää näitä molempia yhdessäkin.

Kiinan/Ulkomaiden tehdessä kalastustarvikkeiden hankkimisen helpoksi Ebayn, Amazonin, Aliexpressin jne jne muodossa on tullut markkinoille paljon myös keinotoukkia ja joissain on vielä maku ja tuoksu ominaisuudetkin.

Eräsmiestä kiinnostaa kovasti kuulla lukijoiden tarinoita eri syöttien toimivuudesta ja haluaisinkin että kommentointi osioon tai facebookin puolelle kävisitte kokemuksenne laittamassa. Tästä voisi olla hyötyä kaikille pilkkijöille varsinkin jos saadaan vielä informatiivinen kirjoitus tyyliin: Mitä syöttiä käytit, millainen vesi, vuorokauden aika jne. Saataisiin kattavaa informaatioita eri syöttien toimimisesta tietyillä aluiella ja vesistöillä.

1 kommentti:

  1. En ole minäkään koskaan aikaisemmin kuullut toukkien värjäämisestä. Olisi kiinnostava kuulla, miten se toimii. Täälläkin pilkkikausi päästiin aloittelemaan vasta aika myöhään. Sain vaimolta joululahjaksi jääkairan, niin oli mukava päästä sitten joulun jälkeen pilkille.

    https://www.laxstrom.com/tuotteet/jaeaesahat-ja-jaeaekairat

    VastaaPoista