10. heinäkuuta 2019

Fuller's (Asahi) - ESB 5,9%

Fuller's:in ESB on muodostunut jo eräänlaiseksi kulttiklassikoksi, meinaa tulla tuo hypetys jo korvista. Kovastihan tuota spekuloitiin että pysyykö tuote samana kun asahi osti koko fuller's firman itselleen. Itse toivon ainakin hintojen laskua suomessa kun on näin massiivinen fuusio tapahtunut. Henkilökohtaisesti olen onnistunut välttelemään tuotetta aina tähän päivään asti.

ESB eli Extra Special Bitter on melkoisen vanha olut merkki, olutta on tehty ensimmäisen kerran 1971. Olut on saanut CAMRA’s Champion Beer of Britain -kilpailussa pääpalkinnon kolmesti ja päässyt kaikkiaan 19 kertaa mitaleille. Eihän se ihan kämänen olut voi mitenkään olla.

Ulkonäkö & tuoksu:
Oikein ok vaahto, väriltään vallan houkuttelevan vaalean ruskea ja kirkas. Tuoksuu maltaiselta, pähkinöiltä, siirapilta ja kaikin puolin leipäiseltä. Tuoksu on loppuunsa suorastaan karamellisen imelä mutta maussa sitä ei tule huomaamaan, maltaista on otettu kaikki parhaat puolet irti. Humalat tuovat oman mausteisen ja yrttisen twistinsä.

Maku:
Suutuntumaltaan keskipehmeä, maukas olut on ensituntuma tästä. Katkerot on täydelliset, ei liian vahvat mutta tuntuvat. Ei ole kauhean kuiva muttei makeakaan, maltainen runko hiukan puisen humaloinnin kanssa kyllä osuu hyvin nappiin, jälkimaussa hiukan sitruunankuorimaista puraisua. Puuta ja pähkinäisyyttä on kyllä koko rahalla, brown ale meininkiä.

Ihan täydellisessä balanssissa oleva olut, on hypensä ansainnut.

Mistä: Ostettu alkosta
EBU: 28
IBU: 35
Kantavierre: 14.0 °P
Humalat: Target, Challenger, Northdown, Goldings
Maltaat: Pale Ale, Crysta

2 kommenttia:

  1. Onhan tuo Alkossa halventunut alkukesällä kymmenellä eurocentillä.

    VastaaPoista
  2. Kaikki on eteenpäin vaikka nenälleen kaatuisi

    VastaaPoista