29. heinäkuuta 2017

Waahto brewery - Linnan Woudit

Pullolle tehty vielä hieno pelipaita.
Waahto breweryltä mukaan tarttui Linnan Woudit olut, tämä olut on tehty samaa nimeä kantavalle Linnan Woudit jääkiekkoseura perustettiin jo vuonna 1974 nimellä pulmuset ja nykyinen seuran nimi vihittiin käyttöön 1979. Nyt viikonloppuna järjestettävä vuotuinen Saimaa-turnaus on Euroopan suurin veteraanien järjestämä jääkiekkoturnaus osallistuvien jääkiekkojoukkueiden määrällä mitattuna. Järjestyksessään 28. turnaus ja tällä kertaa on mukana 60 joukkuetta, siinä alkaa olla ihan mukavasti jo toimintaa. Turnaukseen tulee muunmuassa 4 joukkuetta Venäjältä ja mukana on myös Pietarin SKA.n veteraanipelaajia. Suomalaisjoukkueita tulee Mikkelistä, Oulusta, Jyväskylästä, Kuopiosta sekä Helsingistä. Turnaukseen löytyy yksi joukkue niinkin ekstoottisesta paikasta kuin Qatarista, liekö siellä ees jäätä?
Savonlinnalaiselle seniori jääkiekkoseuralle.

Linnan Woudit Golden Ale perustuu Waahto Breweryn omaan Golden Alen reseptiin mutta kypsytys aikaa on huomattavasti pidenennetty, yli 2kk. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että olut ei ole kiireisten hommaan ja sille pitäisi antaa enemmän aikaa hektisessä nykymaailmassa. Kypsyessään rauhassa oluesta enimmät särmät hioutuu ja maku saa enemmän näin snobisti ilmaistuna pyöreyttä ja pehmeyttä. Waahto Breweryn asiakkailta on tullut kommenttia että on panimon paras tuotos ja en kyllä itsekään tuota moittisi.


Ulkonäkö:
Vaalean ruskea olut napakalla vaahdolla joka on tiivis kuin stoutissa konsanaan. Nyt jos ei pysy
aromit lasissa niin on kumma ja pysyyhän ne, ei katoa ensimmäisen minuutin aikana kuin monessa muussa. Tuoksussa hunajaisuutta, sitruksista sykettä ja muhevaa maltaiden tuoksua. Tuoksuun kannattaakin panosta sillä se on vahva mielikuvien luoja ja muutenkin varsin hyvä oluen mittari.


Maku:
Rapsakka humalointi, raikastaa suun hiilihappoisuudellaan. Maussa on leikkisää hedelmäisyytä mutta kuitenkin hapan ja jopa kirpeä olut kuivilla maltailla.Sitruksinen aftertaste raikastaa suun. Tässä olisi ainesta ihan sour olueksi pienellä kikkailulla.

Kaiken puolin toimiva ja tasapainoinen olut!
Arvosana 8,5/10

3 kommenttia:

  1. Oliko olut siis infektoinut jos se oli hapanta?

    VastaaPoista
  2. Ei ollut, kuuluu tähän reseptiin. Tämän oluen pohjana toimii waahdon GA olut jonka olen arvioinut happamaksi jo kuukausia sitten.

    VastaaPoista
  3. Se on sääli jos panimon tuotteet ovat menneet happamiksi.

    VastaaPoista