3. joulukuuta 2017

Haastattelussa: Elmo Valkeinen - Savotta


Savotta on yritys mistä on varmasti kuullut suurin osa suomalaisista, viimeistään
varusmiespalveluksen aikana on väistämättä tutustunut savotan tuotteisiin taisteluliivien ja telttojen muodossa. Savotalle on muodostunut jo aika ikoninen kuva varusteiden kestävyyden ja käyttömukavuuden saralla.

Savotalla on pitkä historia suomalaisten varustamisessa aina 1955- luvulta asti. Mukaan on mahtunut monenlaista tapahtumaa aina putkirinkoista puolustusvoimien varustamiseen ja kriisiavun viemisestä sinne missä tarvetta on. Tämän suoraselkäisen yrityksen äärimmäisen kiinnostavasta historiasta kannattaa käydä lukemassa Finn-Savotan kotisivuilta missä on koottu yrityksen suurimmat vaiheet kronologisessa järjestyksessä.

Savotan arvot:

Suomalainen perheyritys 
Halutaan olla perheyritys ja suomalainen

Avoimuus
Halutaan viestiä avoimesti, ei piilotella asioita vaan kerrotaan rehellisesti.

Vastuullisuus
Halutaan kantaa vastuu siitä mitä me tehdään. Me käytetään hyviä materiaaleja ja ihmisillä on lähtökohtaisesti hyvä olla.

Uudistuminen
Me halutaan uudistua. Panostetaan konekantaan ja uuteen tekniikkaan. Halutaan olla Euroopan kärjessä ja ei jäädä tuleen makaamaan.

Taistelutoveruus
Ennen oli tiimityöskentely mutta se oli vähän lame. Meillä ollaan taistelupareina että aina on yks ihminen tukena kun teet jotain.

Savotan savut 

Haastattelu:

Suomi 100v lähestyy niin oli aika ottaa Savotta tarkempaan syyniin ja tehdä yrityksestä pieni haastattelu. Haastateltavaksi suostui oikopäätä Savotan toimitusjohtaja Elmo Valkeinen ja herran kanssa vietettiinkin oikein kattava skype haastattelu. Tästäpä voit alkaa lukemaan tekstimuotoon käännettyä keskusteluamme siitä mikä on Savotta tänään, ei sillä ettei olisi ollut myös äänitiedostona hauskaa kuunneltavaa.

Elmo Valkeinen

Eräsmies: Jos minä olen tuore blogaaja niin sinä olet vielä tuoreempi toimitusjohtaja savotalla, mitä teit ennen toimitusjohtajan hommia? Olitko kuitenkin töissä Savotalla vai kokeilitko muutakin välillä?

Elmo: Mä oon ollu tässä nyt 1,5v toimitusjohtajana ja sitä ennen hyvän pätkää varatoimitusjohtajana, tavallaan vetovastuu oli jo siirtynyt mutta juridinen vastuu ei. Tässä on nyt tehty sukupolven vaihdosta mikä on saattanut näkyä meidän toiminnassa ulospäin. Miun täti ja äiti on vetäny tätä aikasemmin, tai siis Anita, työpaikalla Anita. Molemmat on eläkkeellä mutta pyörivät täällä jaloissa. Pitää nostaa hattua muoreille mitkä ovat olleet täällä tukena tosi paljon, mutta eivät oo vetäny mattoa jalkojen alta. On saanut tehdä rauhassa omat virheet ja toteuttaa omia visioita mutta välillä kauhistelevat tätä meininkiä. Kuitenkin me heitellään tavaraa katapulteilla.

Eräsmies: Vanhempien tehtävä on tietystikin olla huolissaan vähän kaikesta

Elmo: Multa kysytään kauanko oot ollu savotalla töissä? 32 vuotta! Mun kotitalo meinaa on 40metriä tästä.

Eräsmies: Ootko muuten ollu missään muualla töissä Savotan lisäksi?

Elmo: Mä mietin sitä silloin ku valmistuin tradenomiksi, mietin silloin että pitäiskö sitä lähtee jonnekin. Sitten toisaalta kun edellinen yrittäjäpolvi on kohtuu vanha, niin mä mietin että mun ei kannata lähtee muualle vaan aloittaa sisäänajo. Emmä tiedä oliko se right call vai väärä mutta en oo ollu missään muualla töissä, ja en ajatellu olla missään muualla töissä. Jos en ois täällä niin olisin varmaan yrittäjä ja mulla ois nettikauppa.

Savotta & markkinointi:

Eräsmies: Mitenkäs tuon Savotan ulkomaiden valloitus on lähtenyt käyntiin?

Elmo: Itseasiassa meidän markkinointiin reagoidaan tosi hyvin, pilke silmäkulmassa tehty markkinointi toimii. Saksa, Iso-Britannia ja oikeastaan eurooppa on se mihin me mennään nyt. Atlantin yli amerikkaan esimerkiksi ei kannata mennä koska siellä on lainsäädäntökin niin erilaista. Hyvänä yhteistyökumppanina toimii tietysti Varusteleka mikä vie jenkkeihin ja Savotta on siinä vahvasti mukana, suurin osa Varustelekan Särmä TST sarjaa on meidän valmistamaa.

Eräsmies: Pitäsköhän trumpille lähettää tetsari kun taitaa olla vähän provosoivaa tyyppiä?

Elmo: En ota yhtään minkäänlaista poliittista kantaa yhtään mihinkään! =D

Eräsmies: Mietteitä siitä että voittaako nettikauppa kivijalkamyymälät? Kuitenkin sitä yleensä haluaa koettaa tuotetta ennen käyttöönottoa.

Elmo: Tässähän se juttu onkin ku me halutaan kohdentaa digitaaliseen markkinointiin ja sisältöön. Ku kattoo meidän nettisivuja, niin siellä on aika kattava informaatio sisältö. Ku mä tulin tähän firmaan, ni meillä oli Ruska anatominen rinkka. Kun mä menin kattoo sitä kuvausta niin siellä luki: Anatominen rinkka, 60l. reppu syksyiseen metsään...piste. Mä en ostais jos näkisin tollasen. Mitä me halutaan tehdä on se että, meidän tuotteilla on alin mahdollinen ostokynnys, me lyödään asiakkaan eteen niin paljon tietoa kuin se haluaa ja me kuvataan meidän tuotteet tosi hyvin.

Hyvät tuote kuvaukset, tuotevideot ja ihminen saa käsityksen tuotteesta vaikka ei koske siihen, siinä on whole point.

Eräsmies: Teillä itseasissa on todella hyvät kuvaukset!

Elmo: Me ollaan koitettu ihan tietoisesti kehittää meidän markkinointia ja meidän tuotteita. Perinteinen savotta tuote oli silleen tosi kestävä, mutta vähän kämänen. Sille on arvonsa ja paikkansa mutta se ei oo muuttunu silleen hirveesti 10-15 vuodessa, sitä ei oo päivitetty. Oma tuotekehitys oli painottunut tosi vahvasti PV:seen  ja mitä me ollaan kovasti tehty savotalla viime vuosina on ensinnäkin se että ennen tuotekehitystä teki puolikas ihminen! Joka hoiti toisella puolen tuotantoa, niin nyt meillä on 4 ja puol ihmistä joka tekee koko ajan vaan tuotekehitystä. On laitettu sinne tosi paljon paukkuja ja sitten toinen mihin on panostettu on markkinointi ja siinä vielä somemarkkinointi. Koska se on todella todella todella edullista ja lähtökohtaisesti ei printtiin lähdetä enää mukaan ollenkaan"


Eräsmies: Some on ihan uskomattoman vahva media tänäpäivänä. Sosiaalisella medialla saadaan ihan mielettömiä muutoksia aikaan monella saralla, puhumattakaan siitä että harva taitaa haluta sitä paperi roskaa postilaatikkoon ja pelastuu siinä samalla pari puutakin.

Elmo: Meillä tehdään kaikki markkinointi videot ja kuvat inhouse, meillä on tuolla kaks jätkää jotka toimii käytännössä markkinointitoimistona Savotan sisällä ja me palvellaan sillä paremmin asiakkaita ku muut. Meillä on paremmat tuotekuvat ja tuotekuvaukset kuin muilla millä palvellaan paremmin asiakkaita, me tehdään esittelyvideot kaikista tuotteista ja halutaan palvella hyvin.

Minun työssä on markkinointi on hauskin elementti, miksi sen ulkoistaisi ku se on niin kivaa! Meillä on oikeasti hauskaa täällä. Todella hauska elementti ku me täällä mietitään ja tehdään, oishan se ikävää jos tästä pitäs maksaa muille kun voi tehdä itse.

Kun me alotettiin tätä some hommaa niin me oltiin vähän sellainen setämiesmerkki joskus. Että meidän putkirinkan ostaja oli keski-ikäinen mies, niin nyt se on 30-50 vuotias mies. Se segmentti reagoi meidän somemarkkinointiin vahviten.

Erehdyin huikkaamaan että kyllä meistäkin vielä tulee keski-ikäisiä miehiä että näin se 30v itselläkin paukahti, niin heti lannistettiin sanomalla että kahvi ei maistu miltään, jokaista niveltä kolottaa, värit katoaa elämästä ja jos erehtyy juhlimaan "perinteisin menoin" niin ikävä huominen odottaa.

Eräsmies: Onko suomi 100v huomioitu Savotan toiminnassa?

Elmo: Minun henkilökohtainen mielipiteeni, ehkä tavoista poiketen hieman poliittinenkin jopa. Me ei lähetty Suomi 100 hommaan sen takia että mun mielestä Suomi 100v on tosi hieno asia ja sitä pitää kunnioittaa, mun mielestäni kunnioittaminen on sitä että me ei lähdetä kaupallistamaan sitä.

Eräsmies: mikä on ihan hyvä, tässä on nähty ihan riittävästi tuntematon sotilas rikkalapioita.

Elmo: On se vähän hassua kun tuolla on Suomi 100v tuote joka on tehty jossain muualla kuin Suomessa. Savotalla lähdettiin vähän eri kulmalla katsomaan tätä asiaa ja ei lähdetty siihen kaupallistukseen.

Savotta & tuotteet:


Keskusteltiin aivan alussa Kiinan tuonneistakin, sillä siinä on maa mistä voi tulla todella hienoa kamaa tai todella huonoa. Pienien teknisten ongelmien takia nauhoitukset keskustelusta jäivät tallentamatta mutta joka tapauksella asiasta puhuttiin ja osa saatiin nauhallekin asti. Savotalla tunnustettiin suureksi virheeksi käydä kokeilemassa Kiinan puolella ja Elmo kommentoikin asiaa suoraselkäisellä tavallaan:

Elmo: On firmoja jotka varmaan osaa sieltä tuoda tavaraa ja ovat siinä hyviä mutta se ei oo sellaista liiketoimintaa mitä me A) halutaan tehdä ja B) olla siinä hyviä, siis erityisen hyviä. Kannattaa käyttää omia vahvuuksiaan ja itse asiassa kun me alettiin ajamaan alas Kiinan touhua niin sen jälkeen on vain hyviä asioita tapahtunut, itseasissa meidän myynti on kasvanut ja aika paljonkin. Se ei liikevaihdossa näy ulospäin mutta meillä on joskus tullut liike vaihto sillai että 80% tuli viranomaiskaupasta ja 20% tuli siviilistä. Se on aika vaarallinen tilanne kun meilläkin oli se hyvin PV painotteista ja tuli yli 70 pinnaa tilauksista yhdeltä asiakkaalta, mitäs sitten jos se ei tilaakkaan? Nyt tilanne on kuitenkin parantunut ja myynti kasvaa siviilipuolella vuosi vuodelta.

Eräsmies: Puolustusvoimista puheen olleen niin teettekö jatkuvasti puolustusvoimille esim tetsareita vai kestääkö ne ikuisesti että tarvetta ei ole?

Elmo: Vanhat kunnon 85 tetsarit kestää mutta tarve muuttuu kun kehitys kehittyy. Puolustusvoimat järjestää avoimia tarjouskilpailuita jotka on kaikkien ihmisten nähtävillä, me osallistutaan niihin ja halvin hinta voittaa.

Eräsmies: kyllähän teidän kamat kestää ja on niissä ihan kiitettävät takuutkin, jotkin ihan 10v.
Virheet myönnetään avoimesti ja asiat korjataan.

Elmo: Me mietittiin sitä että pitäskö laittaa elinikäinen takuu mutta me halutaan olla reiluja, elinikäinen on aika abstrakti käsite ja sä voit mennä sen taakse piiloon. Jos antaa 10 vuotta niin se on sellainen varma, pysyvä absoluuttinen arvo jonka voi määritellä. Me nähtiin että se on meille ja kuluttajalle selkeämpi luku. Se on silleen että jos me ollaan selkeästi mokailtu niin kyllä me se korjataan koska se on meille kunnia asia mutta jos sen repun itse unohtaa nuotioon niin ....

Eräsmies: Käykö kaikki tuotteet Savotalla niin kovan tuotetestauksen kuin mitä some antaa ymmärtää, mönkijöillä vedellään reppua perässä 15km ja makuualustaa ammutaan haulikolla jne?.


Elmo: No joo! Meillä on nyt uusinpana tuo trebutchet, me rakennettiin siis ihan keskiaikainen katapultti.

Eräsmies: Pakko tähän väliin kysyä että näinköhän nykypäivänä oli enää rakennusohjeita tuollaiseen?

Elmo: No siis tuota me googleteltiin ja ööh sovellettiin. Tämähän siis tuli mieleen kun istuin bussissa, oltiin menossa ponsselle yritysvierailulle ja mietin että mitenkähän me markkinoitas noita meidän telttoja. Ku niitä ei markkinoida millään tavalla ja ne myy tasaseen ni pitäsköhän niitä markkinoida jollain tavalla? Hei mites ois jos niitä katapultilla heittelis pellolle? Ei siinä mitään järkee oo mutta se ois hienoa, että täähän ois hyvä juttu. Tää meni meidän laatujohtajalta läpi joka on sellanen propellihattu ja soitin vielä isälle että pitäs saada honkarakenteelta hirsiä. Isä tuumi että ne nauraa hänet pihalle vaan nehän innostukin siitä tosi paljon ja antoivat ylijäämä hirsiä. Ihan suuruudenhullu projektihan tuo oli eikä siinä mitään järkee ollu. Yleensä meidän markkinoinnissa on ollu juttu, että jos se on meistäkin siistiä, niin on se muistakin.

Eräsmies: Testataanko tuotteet ihan oikeissakin oloissa? Eikä vaan "somessa"

Elmo: Meillä on luotto retkeilijöitä tai sotilaita, ammattilaistaustan omaavia henkilöitä jotka testaa meidän tuotteet ja me stressitestataan meidän tuotteita tosi raskaasti. Noissa meidän jääkäri tuotteissa yks sellanen mollelenkki ku me ommellaan niin se kestää yli 100kg suoraa vetoa. Sellasessa mollelenkissä voi roikkua aikuinen mies, me sanotaan 100kg koska se on sellanen kiva pyöree luku mutta oikeesti se on jossain 150kg:ssä. Pointti on se että tahtotila on tehdä tosi kestäviä tuotteita

Eräsmies: Mites herra toimitusjohtaja herra kerkeää itse tuotteitaan testata?

Elmo: No tuota mie käyn metällä, lintumetällä lähinnä. Se on sellanen mitä mie käy pari kertaa vuodessa. Miun isä, hallituksen puheenjohtaja, hän on ihan niin kuin...öömmm miten tämän nyt sanoisi, en haluaisi käyttää sanaa metsästyshullu mutta siis enthusiastic hunter!

Yrittäminen on meillä elämäntapa ja on kyllä keskipisteenä, mun vaimo on meillä töissä. Veli on tässä ja näin, meillä on tosi hyvä ryhmähenki Savotalla ja tehdään tosi tiiviisti yhteistyötä.

eräsmies: mitä uutta tulossa tuotteiden saralla?

Elmo: Meillä on 80 tuotetta tuotekehittely jonossa ja pitäs palkata vielä uus tuotekehittelijä lisää. Ei päästä lyömään uutuksia ulos ihan sitä tahtia kuin mitä haluttaisiin mutta on tulosillaan uus asereppu. Sen työnimi on "hanhilaattori" se on mollepohjainen asereppu joka on isompi kuin tuo meidän torrakko. Sitten on tulossa tuohon jääkäri tuoteperheeseen joka on suunniteltu niin että käyttökohteet kohtaa hinnan, niin nyt on tulossa sellainen overkill tuoteperhe. Teknisesti ei ole lähdetty miettimään miten kallista sen tuottaminen on vaan mitä siinä pitäsi olla, nyt ei valitettavasti ole näyttää vielä mitään aiheesta.


Eräsmies: mitäs tuotteita teillä muuten eniten menee?

Elmo: Siviilimyynnissä? Koska muutenhan se ois taisteluliivi. Meidän myydyin reppu on jääkärireppu. Se on kovin myyntiartikkeli, jääkäri perheen ensimmäinen tuote. Uusimmat lanseeraukset tietysti myydään loppuun ennen kuin ne on edes valmistettu. Ongelmanahan meillä on oikeastaan tuotantokapasiteetti, halutaan kuitenkin kasvaa järkevästi niin ei kannata iskeä kärjistetysti 60 ihmistä töihin koska sitten on 60 ihmistä jotka ei tiedä mitä ne tekee. 

Meidän keihäänkärki vientikaupassa on jääkäri-tuoteperhe ja hawu-teltat. Koska hawu-teltat on minun vaatimattomassa ja puolueettomassa mielipiteessä PARAS SOTILASMAJOITE MITÄ ON IKINÄ TEHTY LEHTI- JA HAVUPUU VYÖHYKKEELLE! Varustelekakin kirjoitti että havuteltta on siellä yläpäässä heti angry birdsin ja Nokia puhelinten kanssa Suomikuva listalla.


Eräsmies: Saatteko muuten asiakkailta palautetta tuotteista? Teettekö muutoksia tarvittaessa?

Elmo: Kyllä. Saadaan palautetta aika paljonkin. Meillähän ei ole somevastaavia vaan avainhenkilöitä jotka vastailee somessa palautteisiin ja ne tekevät oikeasti tätä työtäkin eli tietävät mistä puhuvat. Eli ei siis tule sitä tilannetta että palautteeseen tulee vain viesti "Kiitos palautteesta, palautetteenne on meille tärkeää t:savotta" Ei siis mitään ympäripyöreetä vaan me tartutaan niihin juttuihin ja perustellaan meidän kanta. Rakentavalla palautteella on tosi iso arvo, avoin keskustelu on se juttu ja tosi vähän me saadaan negatiivista palautetta. 

Savotta & Valmistus


Eräsmies: Eikö vironpuolella ole tehdas?

Elmo: Joo on tehdas, tytäryhtiö on siellä. 2 vuotta sitten laitettu pystyyn ja siellä on 36 ihmistä töissä.

Eräsmies: Mites suomalaisuusaste? Joutuuko kankaat sun muut tilaamaan muualta?

Elmo: Siis kankaitahan ei saa Suomesta. Me kuitenkin käytetään suomalaisia toimijoita niin paljon kuin mahdollista. Pääosin meillä käytetään eurooppalaisia materiaaleja koska me halutaan laatua. Kun me tehdään jotain täällä karstulassa niin meillä maksaa se työ enemmän kuin aasiassa, meidän ei kannata pilata sitä arvokasta työtä sillä että käytettäs huonoja materiaaleja. Tuotteissa missä on avainlippu niin niissä on kotimaisuusaste yli 50%. Me tehdään putkirakenteet ja esivalmistelut Karstulassa ja sitten ne lähetetään viroon ja kasataan siellä. Riippuen tuotteesta isot teltat valmistellaan ja ommellaan Karstulassa
 
Eräsmies: Suunnittelija Harri Koskinen? Mikä mies? Onko kaverilla retkeily taustaa että osaa suunnitella myös käytännölisyyden kannalta.
Harri Koskinen Desing, reppu 212


Elmo: Harrihan on luontoihmisiä ja suunnitellut muun muassa block lamppuja (hehkulamppu jääkuutiota muistuttavan lasikuution sisällä) Aikalailla Suomen desingnin kärkeä. Sen kotipaikkahan on Karstulassa tossa parin kilsan päässä, eli karstulan miehiä mikä on tässä se yhdistävä tekijä. Hän on tehnyt meille muutaman reppumalliston ja me ollaan tästä lähdetty vähän menemään Molle-maailmaan. Tavallaan ennen me mietittiin että meillä on siviilimalleja ja sitten sotilastuotteita, nyt me mietitään että meillä on vaan tuotteita. 

Meidän tuotteethan kelpais pv tavaraksi, ottais vaan savotta merkin pois niin materiaalien puolesta menisi. Joskus oli silleen ettei voinut oikein puhua että tehtiin armeijalle tavaraa, tai siis suomessahan on puolustusvoimat, armeija voi hyökätä mutta puolustusvoimat puolustaa. Nykyään ollaan tosi avoimia ja ei enää olla hyshys siitä että tehdään sotilaallisia tuotteita. Miten mä mietin niin meidän vehkeillähän ei tapeta ketään, meidän tuotteet on tarvikkeita jotka toimintavarmuudellaan siinä toiminta ympäristössään säästävät ihmishenkiä.


Savotta & Tapahtumat:

Eräsmies: Tapahtumia, messuja missä savotan voi nähdä?

Elmo: Erämessuthan oli ensvuonna niin me ei hirveesti olla omalla osastolla enää mukana, koska se on vähän vanhatapa esitellä tuotteita mutta me ollaan meidän asiakkaiden osastolla esittelemässä tuotteita. Meillä on sellainen Jyri, ei se partainen kaveri vaan se maailman voimakkain myyntimies. 


Elmo & olut:

Eräsmies: koska olutblogaajahan tässä ollaan niin mikäpä on teidän suosikki olut.

Elmo: Sä et tykkää mun vastauksesta, mä olen maitopoika, mä tykkään kaikkien lämpimien maitten olusista mitkä on helppoja. Ehdoton suosikki on Asahi Super Dry! Mä tykkään oluesta tosi paljon, verrattuna siidereihin ja lonkeroihin. Oluista ne yleensä sitten on lagereita, Coronna ja Salintos, Red stripe on tosi kiva.

Eräsmies: Kiitos haastattelusta, eräsmies out!

Tässäpä se haastattelu sitten olikin, hienoa että jaksoit lukea loppuun asti vaikka näin hauskassa haastattelussa ei ole pitkästymisestä tietoakaan.

Haastateltava: Elmo Valkeinen
Kuvat: Finn-Savotta

2 kommenttia:

  1. Karstula rules.......sähkötöissä Savotalla 70-luvun alkupuolella. Nyt Turun suunnalla 40-v ja mökki Karstulassa. Savontan tuotteet ovat hyviä, viimeksi ostettuna reppu.

    VastaaPoista
  2. Tekemisessä aivan uutta draivia! Toivottavasti kuluttajat osaavat arvostaa Suomi -tuotteiden kestävyyttä mikä tarkoittaa siinä sivussa myös käytännön ekologisuutta. Mielenkiinnolla "hanhilaattoria" odotellen...

    VastaaPoista