7. toukokuuta 2021

Roiske - Advanced IPA 5,5%

Hip hei ja hurraa, Itselle vielä tuntemattomalta Panimo Roiskeelta tupsahti maistoon Advanced IPA, kuulostaa edistykselliseltä joten jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää.

Odotuksia nostaa myös se että Roiske oli vuonna 2020 Pint Pleasen - Parhaat Suomalaiset Panimot listasijalla 19. Yli sadasta suomalaisesta panimosta se on aika hyvin vedetty.

Roiske ei siis ole mikään läppä, "nimithäin Roiskeläphä!" vaan aito kovanluokan kiertolaispanimo. Maistossa oleva olut on tehty United Gypsies Breweryn tiloissa Lohjalla. 

Panimon sana: 

"Roiskeen taustalla vaikuttaa neljä kaverusta, joita yhdistää yhteisen nuoruuden lisäksi yhä edelleen kasvava intohimo olutta kohtaan. Roiskeen siemen on kylvetty jo nuoruusvuosien aikana, mutta varsinainen idea oluen tekemisestä heräsi vasta muutamia vuosia sitten. Monien kokeilujen, onnistumisten sekä epäonnistumisten kautta on päästy tilanteeseen, jossa voimme ylpeinä todeta että kulutettu aika ei ole mennyt hukkaan. Ensimmäinen tuote, Roiske Advanced IPA, julkaistiin keväällä 2020. Kesällä se sai kaverikseen amerikkalaisen serkkunsa, Reckless APAn."

Ulkonäkö & Tuoksu:

Vaahtoaa ainakin upeasti, nousee korkeaksi torninksi ja ihan törkeän kestäväksi vaahdoksi oluen päälle suojelemaan aromeja. Tämä on tälläistä lusikoitavaa mallia ja berliininpitsiä riittää harrastajien riemuksi.

Olemukseltaan hiukan samea ja värityksena toimii tuttu ja turvallinen kullankeltainen.

Hyvät aromihumaloinnin kerta kaikkiaan, eksoottista hedelmää on maukkaasti mukanaa, kavalkaadista löytyy vaivattomasti ananas, mango, lime ja sitrus. Mysteeri tuoksuna ihan aavistus mansikkaa, first time ever.

Maltaissa tuoksuu ihan kevyesti karamellisuutta ja sokeria, muutoin puhtaan keksinen ja raikas, so far so good.




Maku:

Suutuntuma on hyvä, sanoisin että keskitäyteläistä menoa vaikka hiilihapotusta on reippaasti. Maku on raikkaan sitruksinen ja kovasti greippiin vetävä, viipyilevä jälkimaku kestää aikaa. Mukavasti siellä lopussa on myös muhevaa mallasta joka ottaa kopin. 

Humalointi siis komppaa hyvin maltaita ja molemmat pääsevät esille tasapuolisesti. Humalat on valikoitu hyvin ja antavat rapsakan puraisun katkeroillaan tehden tästä todella virkistävän IPA:n

Katkeruus: IBU 60
Väri: EBC 9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti