28. lokakuuta 2018

Saimaa brewing Co.- Yakima valley double hopped APA 4,5%

Cryo-Dry-Hopped eli suoraan käännettynä pakastekuivattua humalaa. Valmistuksessa päästään aivan erilaiseen kirkkauteen ja humalan makua saadaan paremmin irti ilman että tulee kasvimaisia makuja mukaan. Överin ruohoisuuden pitäisi myös vähentyä mikä on toisinaan riskinä rankassa kuivahumaloinnissa. Humalat tulevat tuolta etiketin nimessäkin mainitusta Yakima Valleystä.

Ulkonäkö & tuoksu:
Nyt on tuoksussa topakasti hedelmää, eksoottista linjaa selkeästi mangon ja ananaksen voimin. Vaahto oli niukahko mutta sitäkin pitsikkäämpi. Väri puolestaan on kauniin kirkkaan kuparinen ja tekee oikeutta tuoksulle, jossa on kuparisen värin mukana tullutta makeutta. Oikein onnistunut on aromihumalointi, väittäisin että saimaan parhaimpia humalointeja.


Maku:
Rapsakan raikasta, ihanaa. Lähes jääkylmänä nautittu olut on todella muikean makuista. Hiilihappoja on runsaasti ja humalointi läpsää naamalle greippisen olemuksensa koko voimallaan. Hienoisesti makea hedelmäisyys kantaa maussa todella pitkälle ja loppua kohden sitruunan kuoren maku lisääntyy. Itse jälkimaku on pitkäkestoista greippiä hienoisella ruoholla. Runko itsessään on aavistuksen liian kevyt humalointiin nähden mutta muuten tarjoilee ihan hyvän kattauksen.

Hyvä APA maukkaalla humaloinnilla.

Mistä: Saatu panimolta.
Nautittu: 29.9.2018
Parasta ennen: 14.11.19
EBU: 40
EBC: 20
Kuivahumalat: Cryo-Citra ja Cryo-Mosaic
Humalat: Columbus, Citra, Mosaic
Maltaat: Pale Ale, Munich, Honey & Caramel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti