9. joulukuuta 2018

Tornion Panimo - North Arctic Rye IPA 5,5%

Pojat on kertoneet että punanen nortti on kovien jätkien suosiossa, pitihän se sitten kokeilla. Tämä olut on saatu käsin tehdystä olutjoulukalenterista jonka tein pelkästään tornion panimon oluista. Älä ihmettele miksi aloitan vasta luukusta yhdeksän, tämä johtuu siitä että postipatella on melkoisesti polkemista Torniosta ja luntakin tuli taivaalta.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Nortti poseeraa steelseriesin kanssa.
Vaahto oli ohjekirjan mukainen 2 sormea korkea. Väritykseltään hiukan samean ja kullan keltainen. Tuoksussa on trooppista hedelmää joista mango ja ananas ovat kovimmat kaverit mutta on siellä greippiäkin mukana. Mallaspohja tuoksuu karamellisena taustalla.

Maku:
Suutuntuma on kevyt ja hiilihapotus on raikkaan korkealla. Greippisyys on kivasti sidoksissa sitruunan kanssa, yleensä toinen näistä on voimakkaampi mutta nyt menevät kyllä käsikädessä. Ruis tekee oluesta melkoisen kuivan ja humalat kuivattavat suuta vielä entisestään. Katkeroinnin on suhteellisen kepoiset joten tämä on helppo IPA vaikka aloittelevalle ipojen maistelijalle. Lopussa on hiukan pihkaisuutta ja greipin viimeinen puraisu kera yrttisen pyöräytyksen.

Aloittelijoiden IPA rapsakalla suomalaisella ruis otteella.

IBU: 45
EBC: 13
Humalat: Magnum, Chinook, Citra, Cascade, Ahtanum

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti