8. maaliskuuta 2019

Pyynikin Brewing Co. - Citra California Lager 5%


Pyynikin uutuksien läpikäyntiä jälleen, tällä kertaa lager mitä on lähdetty tekemään jenkkiläisellä twistillä. Amerikkalaisten malli tuntuu olevan nyt kovassa nosteessa muillakin panimoilla, eipä siinä kun ihan maistuvaa settiä ne tuolla jenkeissä tekevät. Osattaisiinkohan tehdä jotenkin suomalainen tyyli mitä muut kopioisi? Sahtia lukuunottamatta.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto oli nopeasti muodostuva ja kermaisa, ei kyllä säilynyt minuuttiakaan. Tuoksu on hyvin hedelmäinen ja raikas. Perinteiseen lageriin verrattuna hedelmäisyys on hyvin vahvasti esillä. Sitruunaa ja ananasta, todella fresh tuoksu kukkaisen makealla meiningillä. Olut kirkas ja kullankeltainen, oranssihtava enemmänkin.

Maku:
Maku on yllättävänkin hedelmäinen mutta ei imelä, rungossa kuitenkin on selkästi havaittavaa makeutta. Juotavuus on todella hyvä, kepeähkö mutta paljon makua. Maltaat maistuvat keksisen crispynä ja humalat on hyvässä balanssissa. Katkerointi on keskivertoa kamaa ja  humalointi on hiukan ruohoista. Karbonointi on keskivertoa kovempi tehden tästä kepeän ja raikkaan.

Hedelmäinen lager, ainakin se on erilainen. Maukas kuin ipa, katkeroitu kuin lager.

Humalat: Citra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti