24. kesäkuuta 2019

Eräsreissu päivä 1.

Aamu valkenee suhteellisen viileänä joensuussa mutta intoa se ei lannista yhtään, tänään lähdetään lappiin!
Kamat on pakattu valmiiksi jo edellisenä iltana, ainahan sitä jotain jää vaikka edessäni olevasta tavara kasasta ei voisi sitä uskoa. Tärkeimmät on kuitenkin matkassa, vaatteet, yöpymisvälineet ja muonat, muut on luxusta.

Kyllä turhakettakin on mukana mutta esimerkiksi kunnon tyyny on ihan kiva, kunnon yöunet muuttaa viikonkin kestävän reissun aika paljon mukavemmaksi kun ei ihan kaikki vituta ja niskat ei ole jumissa heti ekan yön jälkeen.

Auto pakattu ja startattu 9:30 nokka kääntyy sotkamoon päin missä eka tauko suoritetaan haapala bnb panimoravintolassa.


Panimoravintola oli ulkoa kovin vaatimaton mutta sisältä aivan upean rustiikkinen pienine tyylikkäineen yksityiskohtineen. Kävijääkin näytti olevan mukavasti ja puotikin oli varustettu hyvin oluella sekä muilla pien tuotteilla, esim teellä ja purkkisäilykkeillä.

Nautimme lounaan paikan päällä, luvassa näytti olevan täytettyä lettua joka paljastuikin letuksi täytteellä mutta hyvää se oli silti, appelsiinikääretorttua ja mustaa kahvia niin siitäpä se matka lähteekin taas kulkemaan.

Valitettavasti ei päästy vakoilemaan panimolaitteita eikä turisemaan itse panijoiden kanssa, sattui huono tuuri kun eräällä toisella oli bookattu sinne myös käynti niin jätettiin kohteliaasti häiritsemättä ja jatkettiin matkaa puodin kautta josta mukaan lähti kuusenkerkkä apa sekä terva porter.

 Tarkoitus oli käydä hailuodon panimolla mutta siellä ei panoveikot enää olleet paikalla niin jätettiin sitten menemättä. Kokeiltiin onnea ylikylän panimon kanssa mutta se taasen on vain perjantaisin auki.


Noh kohti uusia pettymyksiä ja otettiin suunnaksi sonnisaarenpanimo joka iloksemme oli auki. Päästiin katselemaan panimon laitteistoa ja varastotiloja, samalla tiedustelin kesän uutuuksia ja hittejä, vadelma souri pelittää tänäkin kesänä mainiosti ja tuumailtiin yksissä mielin että vadelmaa pitää olla kohtuudella ettei olut mene muumi limppariksi ja maltaat taustalta löytää. Hiukan ahtaaksi alkaa panimon tilat käydä suuren kysynnän vuoksi mutta ei kukaan vielä ilman olutta jää. Tsekkailtiin panimon puoti mistä lähti mukaan parit sourit ja barley wine.

Seuraavaksi sitten suunnistettiinkin lähimmälle laavulle isokankaan järven edustalle. Järvessä ei kyllä ole yhtään kalaa, ei edes pinta tapahtumia. aikamme uistimia viskeltiin ja kyllästyttiin, kaljan juonniksihan tämä sitten meni mutta laavu on hieno ja tulipaikka pelittää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti