27. kesäkuuta 2019

Eräsreissu päivä 3

Makuupussissa tuli melkoisen hiki kun sen comfort lämpötila on -3 mutta ulkona on +10 yöllä, sen verran viileää kuitenkin että ei kauheasti uskaltanut pussia avata.

Aamun valjetessa laavun eteen tuli minulle tuntematon lintu jonka heleä laulaminen kuulosti ruosteisen polkupyörän kitinältä, gaunista.
Q

Eipä sillä, leaderin puurot tulille mutta nyt oli joko vettä liikaa (vaikka oli mitan mukaan) tai sitten sattui pussissa olemaan vähemmän sisältöä sillä puurosta tuli lähinnä keittoa. Toinen pussi onnistui paremmin mutta huonon sekoittelun vuoksi pohjalle jäi vähän raakoja aineksia.

Purettiin basecamp ja siivottiin ympäristön roskat, siimat, koiran purulelu? Jne. Nokka kohti simoa, pieni pitäjä mutta kuulema kovat kalavedet esim simojoki jossa kalojen luontaista nousua ei tapa pato.


Piipahdettiin siis simossa ja löydettiin läheltä todella hieno laavu ja virtaava koski, viskeltiin aikamme ja eihän sieltä mitään tullut. Onneksemme sinne tuli tovin alueella asunut setä joka kertoili ottipaikkoja ja kävi meidät sellaiselle ihan kädestä pitäen opastamassa, ei siltikään saatu mitään, uistimia kyllä häviteltiin.

Käytiin välillä samoilemassa luonnonsuojelupuistossa mikä oli siis lähinnä suo, siellä piti olla laavu missä olisi voinut yöpyä mutta perille päästyämme huomattiin että se oli palanut poroksi. Ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä ja palattiin ekalle laavupaikkalle.


 Valloitettiin laavu kamoilla ja oluella, nyt sitten heitellään tuota koskea kalan toivossa, huonolta näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti