12. helmikuuta 2019

Olvi - Tuplapukki 8,5%

Olvin legendaarinen tuplapukki, tai ainakin setä ihmiset sanovat että on. Itse olen onnistunut välttelemään tätä koko elämäni, ei tullut edes nuorempana harrastettua humalahakuista juomista että tämä olisi tullut tutuksi. 8,5% tuplapukilla saadaan suhteellisen helposti nuppi pärisemään ja edes alkon hinnoilla (2,49€/0,33l) ei tämä ole liian kallis siihen tarkoitukseen. Tuote on siis samaa kuin ennenkin, se on vain saanut uuden long neck ilmeen ja etiketin missä yritetään lähteä kilvoittelemaan pienpanimoiden lookilla.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Onpas mahtavan tukeva vaahto näinkin vahvaksi olueksi olematta kuitenkaan stout. Laskeutuu hitaahkosti jääden sentin korkuiseksi ja tiukaksi vaahdoksi. Väriltään kullan keltainen, klassikko.
Tuoksuu vahvasti yrteiltä ja hunajaisen paahteisilta maltailta, karammellisointi on vahvana tässä yksilössä. Humalointi tuoksuu melkeinpä samalta kuin saksassa nauttimissani oktoberfest oluissa.

Maku:
Suutuntuma tuntuu yllättävän paksulta ja öljyiseltä. Makea maltaiden myllytys alkaa välittömästi melassimaisella meiningillä. Humalointi tulee hiukan ujosti hennolla sitruunaisuudella, yrttisyydellä sekä pippurisuudella. Hiilihapotus on aika korkea mikä ei silti kauheasti suutuntumaa kevennä. Lopussa sitten tulee ihan puhdasta viinamaisuutta mikä tekee tästä aikamoisen pultsarioluen, tuo viinaksisuus hönkii parfyymimaisesti vielä pitkän aikaa.

Vahvasti tasapaino ongelmia, horjuu kuin puliukko konsanaan. Tuo mallaspohja on kyllä hyvä ja tuosta saisi helposti oivallisen terassijuoman.


EBC: 18,9
EBU: 15,0
Mistä: Saatu olvilta, löytyy alkoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti