22. helmikuuta 2018

Erämessut Riihimäki 7.-10.6.2018

Aiheena erämessut Riihimäellä, jotka perinteisesti järjestetään parillisina vuosina. Järjestyksessään
nyt 23. kansainväliset erämessut. Metsästys alkaa tähän aikaan vuodesta olla vähenemään päin pois lukien muutamat eläimet eli enemmistöllä metsästäjistä on käsissään joutavaa aikaa, tämä aika kannattaa käyttää hyväksi käymällä Riihimäen erämessuilla. Tietysti sinne kannattaa poiketa jokaisen joka ulkoilusta välittää yhtään, joskin osa näytteille asettajista on metsästäjille enemmälti suunnattu mutta on siellä kalastajiakin muistettu.

Erämessujen toimitusjohtajan Ninni Mannisen mukaan näytteille asettajia on tulossa runsaasti niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Viime vuonna oli päräyttävät 400 osastoa ja 40,000 kävijää.

Toivotaan että yhtä reippaasti osastoja tänäkin vuonna, tässä vielä listaa jo varmistuneista yrityksistä, lista päivittyy n.1kk välein. Messuluettelo

Koiraohjelmia on enemmän luvassa kuin viime vuonna, Suomen kennelliitto esittelee alueellaan perinteisiä suomalaisia metsästyskoirarotuja. Show Hau - koirien tapahtuma- ja elämyskeskus esittelee taasen metsästyskoirarotuja ulkomailta jotka eivät ole niin tunnettuja Suomessa.

Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa uutena asiana jousikalastus, mitenkä se oikein täällä Suomessakin toimii kun täällä ei ole sellaisia kirkkaita laguunivesiä mistä näkee kalat sen kummemmin ponnistelematta.

Trofee näyttelykin on tänä vuonna mukana ja eläinten täyttäjilläkin on omat SM-kilpailut ja siellä on kaikkien osallistujien taidonnäytteet esillä, äänestys tapahtuu yleisö äänestyksellä.

Ihmeteltävää alueella on alueella muutenkin reippaasti ja on siellä ammattilaisiakin jakamassa vinkkejä, ainakin Mikko "peltsi" Peltola on kertoilemassa omista harrastuksistaan, tuo kaveri on kyllä kaikessa mukana että tarinaa varmasti piisaa. Henkilökohtaisesti voisin käydä kysymässä miksi muut saa kalaa paitsi minä? Alueella pyörii myös Joppe Ranta retkeilytoimittaja retki lehdestä ja muutenkin retkeilyalan sekatyömies. Hän on kertomassa omia vinkkejää retkiolosuhteisiin, niistähän ei ole ikinä haittaa.

Riihimäen Urheilupuiston koivikkoon on tulossa retkeilyn ohjelmalava, jonka läheisyydessä on erilaisia ruoka ja pienpanimotuotteita, Mikähän  panimo siellä on edustamassa?
Uusia metsästäjiä kannustetaan messuille reilun alennuksen muodossa niille, jotka saivat metsästystutkinnon suoritettua 1.10.2016 - 30.9.2017 aikana. Alennuskuponki tulee uuden metsästäjän paketin välissä ja se tulee esittää messuportilla lippuja ostettaessa. Alennus on 5€ aikuisten ja lasten normaalihintaisesti lipusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti