5. maaliskuuta 2018

Waahto Brewery - Kruunu tumma 4,7%

Punkaharjun Kruunupuistolle tehdyllä oluella jatketaan ja mukaan uusin tuotos kruunu-olut tumma.
Pakuria käytetty teeman mukaisesti myös tässä. Kruunu-olut on myynnissä kaikissa Kruunupuiston anniskelupaikoissa ja sitä voi ostaa myös mukaansa Soppi-kaupasta vaikkapa saunajuomaksi.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaalean ruskea olut niukalla vaahdolla, hiukan samea ja lasissa näyttääkin sisältävän usvaisia elementtejä. Tuoksussa onkin sitten ihan kivasti sisältöä, kahvia rusinapullan kera. Sekalaisia tummia hedelmiä mutta aprikoosi nostaa eniten päätään, hedelmiä kuoruttaa vielä paahteinen sokeri.

Maku:
Tumman suklaan makumaailmassa mennään, suklaisuutta korostaa nokipannu kahvi missä selkeästi huomaa hiukan karrelle palaneet maltaat. Hiilihapotus on maltillista ja olut itsessään on aika mausteisesti katkeroitu, sellaista voikukan maiti meininkiä. Maussa mennään myös ositttain samoilla meiningeillä kuin kruunuolut vaalean kanssa eli hiukan puumaisuutta ja jotain tuhkaisuutta on ilmassa. Jälkimaku on havuinen ja viipyilevä.

Ei ihan nappisuoritus mielestäni, tulee vähän tunkkainen fiilis tästä. Tuoksu puolella kyllä onnistuttu oikein hyvin.

Arvosana: 7½/10

Mistä: Saatu panimolta ja saatavilla myös Punkaharjun kruunupuistosta ja PanimoShoppi - kaupasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti