15. kesäkuuta 2018
Saimaa Brewing Co - Pils 4,2%
KORRUPTIO OLUTTA! Saimaan juomatehd...eer Saimaa Brewing Co. lähestyi minua mysteeri laatikolla mistä löytyi erinäisiä mallaspohjaisia virvokkeita joista tämä on niistä yksi. Huolestuttaa tuo alkoholiprosentti että näinköhän jää ohueksi kokonaisuus.
Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto tuttuun saimaan tapaan niukka ja värikin on tuttuun tapaan prossesoidun kirkas ja kullankeltainen. Tuoksu on
lähinnä maltainen ja ehkä hiukan hunajainenkin. Kauhean raikashan tämä tuoksu on mutta jotenkin tuntuu niinkin kliiniseltä että ihan pelkään metallista makua jo tulevaksi ensimäiseen siemaukseen.
Maku:
Maku on hiukan metallinen niin kuin pelkäsinkin. suutuntuma taasen on oikeaoppisesti suorastaan rasvaisen liukas. Yrttisen ja hiukan pippurisetkin humaloinnit on miedot ja tekevät juotavuudesta helpon. Viljainen ja raikas oluthan tämä on. Jälkimaku on viipyilevän katkera, päästään mukavasti havuisiin ja jopa pihkaisiin tunnelmiin.
Lähes nappiin onnistunut ja puhdas olut metallisuutta lukuunottamatta, ei juurikaan kikkailuja. Sanoisin että tässä on aivan toimiva terassiolut pienellä puraisulla. Jännä että näinkin alhaisella prosentilla juotava olut, ei ne kaikki aina vaadi sitä tappiin asti virittämistä.
Arvosana: 8½/10
Humalat: Magnum ja Saaz
Maltaat: Pilsner
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti