20. heinäkuuta 2018

Green's - Gold Dry Hopped Lager 4%

Etiketti sanoo että belgialaista olutta ja se on yleensä hyvä merkki. Toiseksi sitten lukee että alternative grains joka herättää hiukan kysymyksiä, kysymyksiä lisää myös maininta naturally glutein free...nyt ollaan jännän äärellä. Maltaina on käytetty ruskeaa riisiä, tattaria, durraa ja hirssi, kuinka huikeaa.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto on isokuplaista ja jotenkin väljän oloista, eipä se pitkään kyllä lasissa viihtynytkään. Hiukan
samea ja vaalean keltainen olut. Tuoksun puolesta kyllä uskoo että kuivahumalointi on ollut se juttu, todella hajuvesimäinen sitruuna iskee nenää aika voimakkaasti. Sen jälkeen päästään aika hedelmäisiin tunnelmiin mangoa, ananasta, passionhedelmää, limeä, mandariinia. you name it, we have it. Tuoksu on siis perin imelä ja maltaista ei ole tietoakaan.

Maku:
Maku taasen on mehuisan makea, sellaisen sitruunamehun mitä lapset myy amerikkalaisissa leffoissa kojuista. Kirpeä ja suutakuivattava maku on kyllä melkoinen elämys. Suutuntuma on autamatta vetisen laiha ja humalointi kannattelee tälläistä esitystä vain hyvin vähän aikaa. Sokerisuus tulee päällimmäisenä mausta mieleen, tässä olisi ollut hyvä pohja mehuisalle IPA:lle. Sanottakoon että maltaat ei juurikaan humaloiden alta maistu mikä on sääli koska tässä olisi ollut hauska opiskelupohja erilaisten aineksien käytössä oluessa.

Loppuunveto:
Kevyt ja rapsakkaasti humaloitu olut niin kuin lupaileekin, muuten kyllä on vahvasti epätasapainoinen olut. Gluteenitonta olutta ei kauheasti markkinoilla ole että varmasti ihan hyvä lisä valikoimaan mutta jos ei ole pakko gluteiniitonta ostaa niin välttelisin.

Maltaat: Ruskea riisi, Durra, Tattari, Hirssi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti