30. lokakuuta 2017

Takatalo & Tompuri - Ruis Lager 4,7%

Voe että, sano Herra Heinämäki. Jyväjemmari meiningeissä mennään ja maistellaan kahden maajussin tekemää olutta ja vieläpä viljoista parhaimmalla ryyditettynä, rukiilla! Ruis on oikein omaan suuhun maistuva vilja, tekee mukavan kuivakkaa suutuntumaan ja perisuomalaisen
maun muutenkin.

"Kylvö kevään odottaa,
maa vielä levätä saa.
Talven kohme rukiin vahvistaa,
routa viljan jäisen karaistaa.
Väkevänä keväällä ruis maasta kohoaa,
kuten esi-isät mailla aikoinaan.
Maat esi-isien, lainassa vain hetkisen,
viljan maltaaksi muuttavat
pojat tilojen Takatalon ja Tompurin."


Ulkonäkö & tuoksu:
Tuoksu vahvasti ruis eli reseptiin uskallettu lisätä sitä ihan reippaasti eikä vaan hyppysellistä. Todella hauskalla tavalla hedelmäinen kuin IPA ja samalla kuitenkin maanläheinen leipä josta voi löytää ruohoisia aromeja.

Väriltään oikein kauniin kuparinen ja kuohuu ihan kohtuullisesti lasissa.

Maku:
Hiilihappoinen ja greippinen, näistä kun on päästy alkaa ruis jyllätä tehden oluesta kuivan ja rouhean makuisen. Sellainen todella miehinen karvaus jää tästä kyllä suuhun. Leipäisiä vivahteita on paljon ja osa paksujakin, moni voisi sanoa tätä jopa tunkkaiseksi olueksi. Katkerot on mielestäni kohdallaan ja todella APA fiilis tästä tulee vaikka onkin aavistuksen vetelän oloinen.

Maltainen ja kuiva olut taipuen välillä jopa happaman puolelle, katkeruus on viipyilevää tyyppiä. Ruis voi olla monelle aika radikaali maku mutta harjoittelemalla siitäkin oppii tykkäämään.

Arvosana 8/10. Vetisyydestä kun päästään niin hyvä tulloo, oisiko että tuo 4,7% torppaa mahtavan oluen syntymisen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti