20. joulukuuta 2017

Saku Õlletehas - Härski & Sörsselssön 4,2%

Bulkki olut yleensä jää minulla hyllyyn mutta nyt sorruin siihen mihin varmaan moni muukin suomalainen eli ostin olutta koska onhan tuo ihan ideana ihan super hauska. Minunkin ikäryhmä on hyvinkin pitkälle kasvanut uunojen parissa niin pakkohan tuo on nostalgian kaipuussa ostaa.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Niukka ja lähes olematon vaahto. Väriltään laihan keltainen ja tuoksu on maltainen. Hienoista sitruksisuutta ja luultavasti neilikkaa, muutenkin yrttinen tuoksu oluessa on. Tuoksunsa puolesta tämän on ihan mukiin menevä oluen tuoksu.

Maku:
No siis tämähän on ihan överihiilihapotettu, hyvin olematon steriili maku. Jotain keksimäistä maussa on, kuivaa mallasta ja ei juurikaan katkeroa. Vetinen ja metallinen maku mutta ei siinä kaikki, mukaan saadaan myös vihanneksia.

Jälkimakua ei oluessa ole. Helposti juotavaa olutta, siis juotavaa ei maisteltavaa. So watery, wow.

Arvosana 6½/10

Tusina laakereiden juojille tehty helppo olut joka ei tuo mitään uutta makumaailmaan. Saunassa menee janojuomana tai kiukaalle.

"Härski & Sörsselssön -keskiolut on ArkiDesignin suunnittelema,
virolaisen Sakun valmistama ja suomalaisen Lasso Drinksin
maahantuoma ja jakelema." by: Lasso drinks

Mistä: Tokmanni oy huokeaan 2€ hintaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti