9. marraskuuta 2018

Mallaskoski - Nemesis III Barrel aged imperis rye 12,8%

Alustus:
Nemesis tuli ihmisten tietoisuuteen jo jokin aika takaperin vaan juoma oli tuolloin harvojen saamaa herkkua. Nyt olutta on saatavilla alkoista kautta maan vaikka ilmeisesti joitain viivästyksiäkin matkassa oli, vaatiihan olut muutenkin pitkän tynnyrissä kypsyttämisen. Itseäni tynnyri oluet on aina kiehtoneet, niissä sitä on jotain seksikästä ja wanhan ajan meininkiä. Tätä kyseistä on kypsytetty n. 9kk Henri Mounier konjakkitynnyrissä


Nyt naatiskellaan olut jonka vaimoni osti syntymäpäivieni kunniaksi, 31v tuli mittariin ja yhtään sen aikuisempi en ole. Anyway nyt korkataan olut ja sen kanssa nautitaan mudcake koska olut itsessään paljastaa prosenteissa olevansa niin vahva että yksinään voi olla liian hurjaa juotavaa.

Ulkonäkö & tuoksu:
Melkoisen tumman ruskeaa on olut mutta ei aivan livahda mustan puolelle, tämä kertoo mukavasti siitä että mitään överi paahdettujen maltaiden ryöpytystä ei ole tulossa. Oluthan ei vaahtoa juuri ollenkaan, paria kuplaa laskematta joten alkoholi on tehnyt tehtävänsä. Tuoksu puolessa taas menee melkoisen monitahoisesti, sieltä löytyy ruskeiden hedelmien kaltaista makeutta sekä paahdettua sokeria. Maltaiden paahteisuus on oivallisella tasolla ja tuoksuun saadaan kahvia ja suklaan elementtejä. Tuoksu puoli on todella monisyistä vaan konjakkinen alkoholisuus on hiukan häiritsevä eikä täydentävä elementti.

Maku:
Suutuntuma on todella paksu ja täyteläinen, ei ole maltaissa nimittäin säästelty sillä tämä on kuin siirappia joisi. Veikkaisin että chocolate mallas on suuressa osassa tässä, sillä makuun tulee melkoisesti tumman suklaisia elementtejä kera vahvan expresso kahvin. Olut on vahvan mallaspohjansa takia melkoisen makea vaan humalointi on sen verran hyvä että se katkaisee makeuden ennen kuin se menee ällöttävän puolelle. Siltikin maku osaa mennä rukiin puolesta mämmiseksi. Humalointi on yrttistä ja muutenkin mausteista, mielestäni se sopii oikein hyvin tähän. Alkoholi on kyllä melkoisen dominoiva elementti, konjakkitynnyrissä marinointi tekee tästä melkoisesti nenäkarvoja polttelevan tapauksen. Nyt lähennellään sitä maagista rajaa missä oluen alkoholiprosentti alkaa mennä niin korkeaksi nautittavuuden kustannuksella. Loppuvetoon saadaan mukavaa katkeroa ja puinen maku on miellyttävä.

Mietteet:
Tämä on todella monisyinen olut mutta ei missään nimessä aloittelijoille. Oluen kaikista vivahteista pääsee nauttimaan kun etsimällä etsii ja keskittyy eri makuihin mutta yhtään harjaamattomalle alkoholin etanolisuus on ensimmäinen ja viimeinen muistikuva mausta. Sanoisin että epätasapainoinen olut joka voisi hyötyä enemmän jos sitä ei kypsytettäisi tynnyrissä, vahvat viinat ja olut on vaikea yhdistää makujensa puolesta.

Jälkisanat: Päähän tämä kyllä nousee kuin sata salamaa! Etiketti ja pullo itsessään on elegantin kauniita.

Mistä: Alko
Speksejä ei ole saatavilla sillä panimon sivuilla ei ole oluesta tietoa. Alko sanoo EBU arvoksi 36.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti