27. joulukuuta 2020

Kinkkuwatch ja Tornion Panimon Smoky ESB Laavu 5,5%

Joulu ei olisi ollut mitään ilman kinkkua ja varsinkaan olutta, onneksi nyt oli molempia. Niin kinkku kuin olutkin osoittautui oivalliseksi. Lähtökohtaisesti kyllä olin jo oluesta positiivisella mielellä sillä ESB tekstillä ei todellakaan ole liikaa oluita kauppojen hyllyillä.

Kyseessä on eräänlainen collabo-olut sillä KASKI-kylmäsavumaltaat on saatu Takatalo & Tompuri panimolta.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto muodostui hyvin ja se oli tiivis, yhden sormen vaahto joka jäi lilluttelemaan lasiin pidemmäksikin aikaa. Sävy on oikein komean kuparinen, siitä saa aina meikäläiseltä pisteitä. Tuoksuu oikeaoppiselle ESB:lle savusta huolimatta. Paahdettua mallasta on enimmäkseen tarjolla, leivän kuorta suuntaviitoiksi ja loppuun silaus pähkinää joka tekee oluesta aina eleganssin brittiläisen. Vieno humalien mausteisuus käy oluelle hyvin eikä käy rönsyilemään silmille.
Maku
Suutuntuma on keskipaksua kamaa ja on oikein miellyttävä. Kuivakka maltaisuus nappaa heti suun rutistukseen ja humalien kuivakka yrttisyys jatkaa menoa pitkälle jälkimakuun.

Humalointi on ehkä vähän liiankin tömäkkä ja valloittaa hiukan liian paljon tilaa maltailta. Paahteisuus ja hiukan poltettu leivänkuori tulee kuitenkin hyvin makuun humalista huolimatta, olisi toki hienoa aistia ne hieman selvemmin. Savuisuus on mukana hallittuna elementtinä joka toimii alusta loppuun. 

Juotavuus tällä oluella on kova.

EBU: 32
EBC: 35
Humalat: Challenger, East Kent Goldings, NorthDown, Target
Maltaat: Caramel Malt, Pale Ale, KASKI-kylmäsavumallas, Vienna

15. joulukuuta 2020

Maku brewing - West Coast IPA 6%

Posti-pate toi olutta, jännästi klo 20:45, liekö paketteja vähän rästissä mutta harvoin noin myöhään toimittavat.

Maku brewingin lähettämästä korruptiopaketista paljastui vaikka mitä, taitaapa vielä kaikki olla sellaisia mitä en ole maistanutkaan ja ne paljastettaan sitten myöhemmin. Nyt isketään lasiin West Coast IPA.

Ulkonäkö & tuoksu:
Hyvät vaahdot ainakin sai aikaiseksi, uhkea kukka ja berliinin pitsiä muodostui todella mainiosti lasiin. Hiukan hazy olemus johtuen suodattamattomuudesta ja väriltään oikein mainion kullan keltainen.

Tuoksussa todella pehmeää hedelmäistä menoa, ananas greippi yhdistelmä ottaa hyvin skenen haltuun. Loppu tuoksuttelussa päästään hiukan havuisiinkin meininkeihin.

THE MAKU:
Suutuntuma on pehmeä jota korostaa hiukan keskivertoa alhaisemmat hiilarit, tai sitten vaan väljähdytin oluen kuvaillessani. Makean puolelle menevä olut joka kyllä käy näinkin hedelmäisellä humaloinnilla varustetulle oluelle. Greippia ja sitrusta löytyy mutta se ei pure äkäisesti vaan suorastaan hellästi.

Maltaisuutta ei ole unohdettu, pale ja karamellimaltaat (jes tunnistin kummatkin lunttaamatta) maistuvat selkästi omana kokonaisuutenaan eikä humalat niitä saa pyyhittyä pois.

Todella hyvä ja tasapainoinen IPA 👌

Tässä on kyllä enemmän sellaista pehmeää menoa kuin rouheaa west coastia, todella kova olut silti.

Maltaat: Pale Ale, Cara Pale

Humalat: Cascade, Chinook, Amarillo, Columbus, Citra

2. joulukuuta 2020

Sahtia Saatava! Joulupöydän ykkösvalinta nyt ja aina. Arviossa Lammin Sahti.

Minulla ei tänäkään vuonna ole joulukalenteria enkä jouluisista oluista välitä muutenkaan, se ei tarkoita ettei jouluna voisi silti nauttia laadukkaasta oluesta. Jouluna sahti on oleellinen osa joulupöydän herkkuja, toisinaan vaikea hankkia mutta vaivan arvoista.

Maistossa on nyt Lammin Sahti, joka oli Suomen paras olut 2018 vuonna.
Ohraa ja ruista, siitä on sahti tehty. Tokihan niitä välillä virvotaan myös katajanoksilla ja marjoilla, tässä marjat on jätetty pois mutta oksat kuitenkin perinteiseen tapaan löytyy.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Tuoksu on vahvasti banaania, kypsää ja tummaa sellaista tässähän ihan mieli herkistyy. Aavistus hiivaa tuoksuu mutta ihan eteerinen viuhahdus vain, joskus osaa olla aika paljon intensiivisempikin meno hiivalla. Tummaa leipätaikinaa piisaa ja se loppua kohden menee vastapaistetun ruisleivän puolelle. Hyvä tuoksu jopa näin suhteellisen kylmänä verrattuna oikeaan nauttimislämpötilaan

Maku:
Suutuntuma on viskoosinen, todella paksu ja pehmeä. Banaanisuus maistuu selkästi ja on kaikista dominoivin maku, tästä ei moni tykkää (*Köh Jouni Koskinen* köh). Viljaisuus on valtava, ruis jää vähän vaisuksi mutta tuo omaa ryhdikkyyttään ja kuivuudellaan tasoittaa oluen luontaista makeutta.
 
Alkoholia ei voi maistaa ellei käytä siihen erikoisia maistelutekniikoita joilla saa korostettua makuja esiin.

Nautittavuus on hyvä! Ei liian ällömakea sahti, vaan rukiinen makusteluun ja joulupöytään sopiva muinaisolut.