18. lokakuuta 2019

Kiuchi brewery - hitachino nest 7%

Japani on kummallisuuksien maa, siellä sykitään oravanpyörässä kuin viimeistä päivää tehden ympäripyöreää päivää ja toisaalta taas hiimaillaan diipeissä zen meiningeissä haravoiden kivipuutarhoja ja bonzai-puita hoitaessa. Japanilaisista sen verran on perillä että siellä tehdään asiat vimpan päälle ja enpä tiedä kauhean montaa huonoa japanilaista brändlä. Japanilaiset oluet taasen on täysin tuntemattomia kaikinpuolin joten ammatillisesta mielenkiinnosta otin alkosta oluen maistoon. Pitkän matkaa on olut matkustanut päästäkseen suomeen joten oluen kunto kiinnostaa kovasti ja varsinkin maku.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Meinasi olut vaahdota pullosta vähän ulos, piti hörppiä vaahtoa äkkiväkkiä ettei valu parketille. Alkoholi maistui vahvasti vaahdossa, mikä pistikin miettimään että mitkä prossat tässä on? Huh 7% punariisi alelle, pelottaa jo valmiiksi maun puolesta.

Tuoksu on aika hedelmäinen mutta enemmän marjat puskee läpi, mansikka, appelsiinia ja päärynää. Kaiken marjaisuuden seasta saadaan myäs hienoinen viinaksisuus tuoksumaan. Aikamoinen tuoksu kattaus mutta ei varsinaisesti yllätä nippon tuotokseksi.

Kivan punertava olut, onkohan punariisi oikesti noin paljon väriä irroittava vai onko tässä kikkailtu jotain muuta?

Ulkonäkö & Tuoksu:
Suutuntuma yllättävän ohut näille prosenteille, liekö lisätty sokeria, katsoisin etiketistä mutta japani heikohkoa. Vahvasti hiilihapotettu mikä ohentaa suutuntumaa entisestään. Marjainen maku jatkuu jo tuoksun viitoittamalla tiellä, oikein herukkainen tapaus. Maltaat on vahvasti läsnä myös, tai siis riisit. maistuvat yksipuolisena karamellisuutena lähinnä. Valitettavasti myös viina on supervahvana tässä. Loppua kohden saadaan mukaan myös luumuja ja rusinaa, jotain trappismaista menoa, voisi olla parempi vuoden päästä.


Oudolla tavalla kiehtova mutta viina on vaan liikaa.

SRM: 7
IBU: 17
Humalat: Chinook
Maltaat: Lager, Punariisi, Ohra hiutaleet
Tyyli: Riisiolut
Mistä: Alko

7. lokakuuta 2019

Espoon oma panimo - Cheers from westend vehnäolut 4,7%

Kaivellaanpa taas lipaston laatikosta olutarvostelu, ei meinaa aika enää riittää kirjoitella blogi postauksia kaiken opiskelun ohella. Anyway tämä on ajalta Espoon reissu eli apropoo  heinäkuuta. Pyörin tuolloin jokaisen likellä olleen marketin aina kun muilta ohjelmanumeroilta jäi aikaa. Vehnäoluet on itselle aina varma valinta jos uutuuksia käydään etsimään ja olihan tuolloin hellekin vahingossa.

Ulkonäkö & Tuoksu:
Ihan sen näköinen vaahtokukka kuin vehnältä pitää olettaakin olevan, kirkkaan valkoinen, suhteellisen kestävä pilvi. Värityskin on oppikirjasta eli olkinen ja hiukan samea. Tuoksussa on melkoisesti hedelmiä joita ei yleensä vehnässä ole banaania lukuun ottamatta, tuoksusta löytyy sitrusta, mangoa ja ananasta, mikä tekee tästä ihan mukavasti poikkeavan vehnän. Maltaat erottuvat keksisyytenä ja tuoksusta voi löytää jopa purkkaa ja hattaraa.

Maku:
Maultaan on melkoisen kirpeän hapan, hipoo jo vähän sourien tonttia. Rungoltaan yllättävän paksu mutta hienoista alkoholia olen maistavinani ja hiivaisuutta. Yrttisyyttä ja pippurisuutta on melkoisesti joten veikkaan että nyt on lähdetty leikkimään humalilla erottumis mielessä. Ei erityisen raikas hefeksi vaan jopa tunkkaisen oloinen. Kuivaan loppurutistukseen saadaan vielä hiivan terveiset.

Alun raikas vehnästely aromihumaloineen lässähti makupuolella epätasapainoiseksi sekamelskaksi, jospa se tästä vielä ajan saatossa muuttuu.