7. elokuuta 2020

Pöide Pruulikoda - Kena Island ale 5,3%

Olutpostin toimituksesta keikattu Pöide - Kena Island Ale 5,3%. Ihan mukava saada pitkästä aikaa olut jonka voi juoda loppuun asti, suomen paras olut kisoissa sai vain siemauksia maisteltua. Tokihan siitäkin saa peruselementit selville mutta juotavuus on mukava tutkia koko tuopin voimalla.

Mikropanimo Estonian suunnalta siis arviossa, ei ole hetkeen tullut mitään siltä suunnalta maisteltua joten lippu korkealle.


Ulkonäkö & Tuoksu:

Vaahdon kesto lasissa oli heikohkoa mutta ainakin sitä muodostui hiukkasen. Kirkas kullankeltainen olut näyttää lasissa vallan toimivalta tapaukselta. Tuoksussa mennään selkeästi maltaat edellä ja hentoinen karamellisuus viitoittaa maltaista tietä vieden kohti humalaista hedelmätarhaa. Mielenkiintoinen tuoksu näinkin mallasvoittoiseksi olueksi. 

Maku:

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja jotenkin pehmeä samettinen, hiilihapot kuitenkin vähän sitä katkaisee mutta niistä huolimatta hyvä. Maussa on runsaasti mallasta ja sen makumaailma vilahtaa todella viljaisen ja paahteisen leivän puoleen. Kovasta mallaspuolesta huolimatta ei olut ole liian makea vaikka suuta tahmaavia elementtejä onkin.

Humalointi on todella hillitty, hennon yrttinen ja aavistus pippuria sekaan. Loppuvedossa on hiukan hedelmäisyyttäkin mutta tämä saattaa tulla hiivojen puolesta. Katkerot on suorastaan väsyneet ja ne ei oikein pärjää maltaille.

Juotavuushan tässä on hyvä jos tykkää kunnon ohrapirtelöstä. Tälläinen perusolut joka ei erotu edukseen oikein millään osaalueella, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia.

IBU: 25

Panimo: Pöide Pruulikoda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti