16. syyskuuta 2017

Oktoberfestbier Hofbräu München ja Löwenbräu

Triviaa: 
Maanantaina lähden itsekin käymään Oktoberfesteillä ja samalla tulee juhlittua 30v syntymäpäivät, ei paskempi tapa juhlistaa pyöreitä.

Munchenissa sijaitseva Oktoberfest Alkoi tänään kello 12! Perinteisesti jo vuodesta 1950 kaupungin

Pormestari aloittaa oluen anniskelun avaamalla kirveellä ensimmäisen oluttynnyrin ja sanomalla (O'zapft is, eli it's tapped eli kansan kielellä, hanat auki). Samalla taustalla ammutaan 12 laukausta ilmaan, tämä toimii merkkinä myös muille olutteltoille anniskelun aloittamiseksi.

Saksassa noudatetaan puhtauslakia, eli aineksina käytetään vain ohraa,,vettä ja humalaa, tässä on vähän joustettu ajansaatossa että saatiin käymistä tehostamaan myös hiiva. Tämä puhtauslaki on ollut jo voimassa 500 vuotta, ei siis turhia kikkailuja mausteiden kanssa erikoisuuden tavoittelussa vaan ihan puhdasta olutta. Olutlain ajoi läpi baijerilainen ylimys ja oli ensimmäisiä kuluttajansuojaasiamiehiä, herttua Wilhelm IV 23. huhtikuuta 1516. Häntä huolestutti, kun keskiajan peruselintarviketta jatkettiin sahanpurulla, karstalla ja jopa myrkyllisillä kasveilla. saksalaiset panimot eivät käytä keinotekoisia makuaineita, entsyymejä tai säilöntäaineita, korostaa maan panimoliiton johtaja Hans-Georg Eils.

Jos innostuu jotain muuta oluen sekaan sotkemaan niin sitä ei saa kutsua olueksi vaan olutjuomasekoitukseksi...Aistinko valviran tässä? Pienpanimoillehan tämä on paska juttu kun haluaisivat yleensä erottua jotenkin isoista panimoista, toisaalta jos ei osaa olutta tehdä ilman kikkailuja niin onkohan valmiutta pitää panimoa ollenkaan.

Hofbräu München Oktoberfestbier 6,3%

Ulkonäkö:
Väriltään kauniin kullankeltainen. Vaahto on runsasta ja täysin valkeaa kuyin pilvi konsanaan, valitettavasti kovin untuvaista on tämä pilvi ja katoaa kokonaan. 

Tuokussa löytyy ihmeteltävää vähäksi aikaa. Sieltä paukkii vastaan puhtaasti mallasta, kukkaisuutta, hunajaa sekä lopuksi vielä kruunuksi vähän yrttisyyttä. Varmaan tästä joku konkari saa irti enemmänkin mutta johan sitä oli jotain tuossakin.

Maku:
Tämä on suorastaan ahistavaa että kauheissa oktoberfest kuumeessa juot olutta niin sitten eka maku mikä tuli vastaan oli metallisuus =(. Eipä siinä mitään, siitä kun päästiin niin mausta alko löytymään vaikka mitä. Oluthan on todella paksua tavaraa ja maku soljuukin kielellä makeana mutta silti niin voimaisena, tähän pitää ehdottamasti parittaa mukaan jokin läskiä tirisevä bratwursti. Hiilihapotettu aika samoin kuin mitä kotosuomessakin mutta se ei
kuitenkaan nyt peitä makuja.

Sanoisin että aika viljaisan maltainen olut mikä kuivuu loppua kohden, aavistus alkoholiakin oli maussa mutta näillä 6,3% ihan ymmärrettävää. Kylläpä tätä juo yhden jos toisenkin, hyvä olut ilman turhia konstailuja.

Arvosana: 8/10





Löwenbräu Oktoberfestbier 6,1%

Ulkönäkö:
Väriltään hailakan keltainen, olkinen jotten sanoisi. Vaahdoltaan niukka ja tuoksultaankin jää vaisummaksi kuin aiempi Oktoberfest olut. Tuoksusta kuitenkin pystyy poimimaan sitä samaa voin aromia sekä maltaita niin kuin asiaan kuuluu.

Maku:
Tässä oluessa taasen voin maku on paljon dominoivampi, sillä katkerot ei pääse niin vahvaan asemaan kuin Hofbräun kanssa. Kevyestä humaloinnista huolimatta ihan kohtalainen olut, yrttisyyttä löytyy mutta valitettavasti etanoli on huonommin naamioitu kuin kilpailijassa.

Helposti juotava olut tämä kyllä on, kevyt mutta silti niin kavala. Makean puolelle karkaa tämäkin olut. Ruoan kanssa varmaan menee mainiosti mutta ei taida juurikaan korostaa mitään juurikin sen helpon juotavuuden takia.

Arvosana: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti