12. elokuuta 2021

Eräsmies blogi horrostaa

 Eräsmiehen Blogi pitää taukoa


Olette saattaneetkin huomata että julkaisutahti on huomattavasti hiljentynyt, työrintamalla taasen asiat kiihtyy entisestään. Eräilyyn ja olutarvosteluihin ei oikein tahdo löytyä enää aikaa joten pitää priorisoida tehtäviä mistä saa voita leivän päälle ja mistä ei.

Blogin pitäminen ei tuo leivän päälle yhtään mitään mutta näitä muita toimia on tullut ihan kiitettävästi.

Kesäkuussa tuli vuosi täyteen Olutposti Median palveluksessa ja siellä onkin tullut jo mukavasti näpyteltyä juttua kotiolutharrastajille ja tulevaisuudessa ehkä kokeneemmallekin porukalle.

Syyskuussa aloitan Joensuun Kansalaisopistossa kotiolutkouluttajana, hyvin ruohonjuuritason koulutusta vasta-alkajille, helppoa olutta huokeasti meiningillä. Tervetuloa kurseille vaan 🙃.

Päätyönä aloitin heinäkuun puolella Unison Brewingin Olutmestarina, so far ainut työntekijä panimolla joten opettelua piisaa uusien laitteiden ja käytäntöjen optimoimisessa kannattavan liiketoiminnan ylläpitämisessä.


Oluen arvostelut siis jäävät näiltä osin tekemättä, satunnaisia erästely päivityksiä varmasti tipahtelee ja satunnaisia panimon kuulumisia mutta aktiivisesti blogia en mitenkään enää pysty, saati jaksa päivittää.

Hyvää syksyn odotusta vaan kaikille lukijoille!

1 kommentti:

  1. Many projects can benefit from this level of precision, together with creating custom components or uncommon replacement elements. While the computers accomplish a lot of the manufacturing on their own, machinists will often nonetheless play a job within the course of. Particularly advanced designs or varieties of|several sorts of|various kinds of} machines may require machinists to cease the operation and rotate some elements every so often. Machining can also only be the first Electric Lighters for Women step before finishing touches that have to be done by hand. So, CNC machining is any kind of machining course of managed by a computer.

    VastaaPoista