8. marraskuuta 2017

Kotiolutta - Jarin Stout

Jarin Stout

Sattuman kautta töissä tapaamani herrasmies osoittautuikin erä-aiheisen keskustelun jälkeen
samanlaiseksi olut intoilijaksi kuin meikäläinenkin. Samainen herra lähettikin olutta minulle tutkittavaksi ja samalla tuli myös resepti. Reseptiikasta on sanottava että se on kyllä tehty insinöörimäisellä tarkkuudella, sanoisin että se on jopa panimo pornoa.

Eihän siinä, otetaan olut maisteluun. Tämä olut onkin nyt jo toista kertaa maistelussa, sain samalla tutkittua oluen maun muuttumista kypsymisen myötä.

Jari Hirvosen ja Janne Hannosen taidonnäyte olkaa hyvät.

Ulkonäkö & tuoksu:

Vaahto on todella upea! Kermaisa ja seksikkäästi kaksivärinen, maitokahvia ja valkeaa. Kermaisa koostumus jättää jopa pitsisen muurin lasiin haihtuessaan.

Väri on musta, konstailematon ja rehellinen valon läpäisemätön musta.

Tuoksusta löytyy makeutta, maltaat pääsevät esille mainiosti. Lämmetessään tuoksussa alkaa tulla sitrushedelmiä sekä muitakin hedelmiä sen tarkemmin luokittelematta. Hivenen kotoisa hiiva tuoksuu mutta ei pahalla tavalla. Verrattuna ensimmäiseen maisteluun niin tämä pidempään kypysynyt on saanut tuoksuun lisää syvyyttä ja mukaan on tullu kahvi ja suklaa sekä hienoisesti rusinoita.

Maku:

Maku on yllättävänkin katkera ja makua tuhdintaa vielä black maltaiden palanut makumaailma. Ensimmäisessä maistossa olutta vaivasi alussa hienoinen vetisyys vaan kypsymällä on sekin kadonnut tyystin suutuntumasta.  Muuten maussa on todella vahvanan nokipannukahvi ja tumma taloussuklaa. Hienoisesti taustalla nostaa päätään myös havut ja maanläheinen puinen maku. Jälkimaussa saadaan mukaan myös hivenen yrttisyyttäkin. Hiilihapot on mielestäni kohdillaan eikä niitä tarvita yhtään enää lisää. Alkoholi on myös peitelty hyvin eikä etanoli läpsi naamaan vaikka prosentteja onkin 6% nurkilla.

Aiemmin tuumailin että tähän voisi lisätä mallassuhdetta ja lisätä vaikka kauraa kaveriksi että tulisi samettisempaa touchia mutta tämä näyttikin vaativan vain kypsyttelyä.


Loppusanat:

Jos tämä ikinä tulee kaupalliseksi niin on menekki varma ja ei ole monellakaan panimolla kahta sanaa tämän toimivuudesta.

Maltaat:
2-Row Malt
Special B
Crystal 120
Carafa II
Chocolate Malt

Humalat:
Chinook
Saaz

Hiiva:
American ale Yeast, 1056

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti