14. tammikuuta 2018

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas - FR35H 4,7%

Alustus:
Laitilalla tuli maistoon uutta freshiä olutta, siis ihan sanan kaikissa muodoissa. Laitila ylittää itsensä ja uskallan melkein väittää että joku ennätys tämän täytyy olla, ainakin suomessa. Humalat on nimittäin kerätty Amerikan Washingtonissa tarkemmin Yakimassa ja tuotu suomeen 35 päivää keräyksestä, homman hoiti pieni perheyritys 47Hops. Tämä on melkoinen saavutus ottaen huomioon keräämisen, postituksen, lastauksen, kuljetuksen, tullaukset ja suomen mahtavan byrokratian mikä tunnetusti toimii nopeasti.


35 päivässsä humalat siis saapuivat panimolle ja niistä tehtiin olutta samoin tein. Ajankäyttöä on muutenkin säädetty tekemisen jokaisessa vaiheessa aina keräämisestä lähtien että saatiin mahdollisimman nopea prosessi luotua. Nyt pitäisi siis olla ultimaattisen tuore olut kaikin puolin. Olut on tölkitetty 3.1.2018 ja arvostelin oluen 14.1.2018, kiihotti kyllä maistella yksintein mutta töiden takia jouduin viivästyttämään arviota ja halusin kuvat ehdottomasti päivänvalossa.

Nyt on siis ultimaattisen tuore olut tiedossa, kiinnostaisi kyllä saada sama olut kuivatuista pelleteistä tehtynä että saisi verrokkia tuoreuden vaikutuksesta. Kiinnostaa myös mitä tapahtuu kun parasta ennen menee umpeen vai onko edes vaikutusta, elämme jännittäviä aikoja.

[Laitilan Tuotekuvaus]
"Laitilan FR35H American Lager on voimakkaasti humaloitu, pohjahiivakäymisellä valmistettu suodattamaton täysmallasolut. Sen valmistuksessa on käytetty reilusti mahdollisimman tuoreita amerikkalaisia humalalajikkeita ja äärimmäisen voimakas kuivahumalointi antaa oluelle erittöin voimakkaan humaloinnin aromin"

Ulkonäkö & Tuoksu:
Vaahto on tuuhea, runsas, valkea kuin vasta satanut lumi ja jättää melkoisesti pitsiä lasiin. Väri on kullankeltainen ja hienoista sameutta on. Tuoksussa on jenkkihumalien tykitystä! Sitruunaa ja muitakin hedelmiä, mangoa ensisijaisesti ja hiukan myös hunajaa.

Maku:
Suutuntuma on kohtuullisen pehmeä. Pihkaa ja sitrus puserrusta ja maltaat on jätetty taka-alalle. Lopussa on greippinen poljento ja havuinen jälkimaku viipyilee aika pitkään, jotain ruohoisuutta löytyy mutta johtuu varmaan siitä humalien tuoreudesta. Kohtuullisen kuivakka olut ja hiilihapot on maltillisella tasolla.

Tuumailut:
Tälläistä aika perus meininki makumaailmassa ja tuoreus ei nyt varsinaisesti erotu sen enempää kuin muillakaan näitä humalia käyttäneillä oluilla. Ruohoisuutta ehkäpä enemmän kuin mitä pelleteissä. Jos halutaan oikeasti freshiä niin pitäsi kaivella sitä suomalaista pekka humalalajiketta ja olut mikä ei kypsy kahta kuukautta tankissa. Jännä etteivät IPA linjalle lähteneet että oltaisiin saatu humalilla kikkailla ihan kunnolla. Koska olut on aloitettu tekemään ennen vuoden vaihdetta ja myyty ennakkoon turun k-marketeille niin ei ole uskallettu antaa käydä yli 4,7%

Ilmeisesti jää kertaluonoiseksi yritykseksi vaikean toteutuksen takia. Joutuisi etikettiin painattamaan aina uudet tekstit jos ei 35 päivää riitäkkään että humalat saapuu perille. Kyselen vielä painimolta että mitenkä on asian laita kunhan joskus viestihin vastaavat, kiinnostaa myös että miksi juuri tuo 47Hops valikoitui toimittajaksi.


Arvosana 8½/10

Humalat: Centennial, Cascade
Maltaat: Pilsner, Caramel pale, Carared

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti