12. maaliskuuta 2020

Cocktailbaari Another doggy ja Jussi Viljala

Jussi Viljala


Jussi Viljala on monitaitoinen mies, sähköasentaja, kokki sekä baarimestari. Baarimestariksi kouluttautuessaan Jussi otti tavoitteekseen olla alansa parhain ja baarimestariksi tultiinkin luokkansa parhaimpana. Tämä sama kunnianhimoinen tavoitteellisuus on kantanut hedelmää lukuisten kilpailu voittojen myötä joista osa kansainvälisiäkin. Esimerkkinä Jussi mainitsi kilpailun, missä oli mukana Jan Lindgren, joka on voittanut tekniikka kilpailunkin käsi kipsissä, kyseessä oli siis sellainen vastus joka voittaa muut vaikka yhdellä kädellä. Niin se vain kävi että voitto napsahti tällä kertaa Jussille ja palkinnoksi annettiin matka Berliiniin, euroopan suurimmille alkoholialan messuille.

Voittokulku jatkui ja Jussi Viljala valittiin 2015 Aromi Pro:n suomen parhaimmaksi baarimestariksi. Tämä on omasta mielestäni merkittävä tunnustus sillä tähän äänestää kollegat että asiakkaat. Vuonna 2016  Jussi voitti yhdeksän muuta baarimestaria, Kyrön järjestäessä kilpailun jonka palkintona oli päästä Kyrön Distilleryn Brand Ambassadoriksi. Kyrön leivissä tuli myös luotua drinkki joka tunnetaan nyt ympäri maailmaa: Kyrön Gin & Juice.
Jussi Viljala


Jussin tie vei Kyrön hommissa ympäri maailmaa, aina Venäjän suurlähetystöstä Japaniin. Matkailun ohessa alkoi nimeä olemaan enemmänkin alan piireissä ja Jussin nimi ja reseptiikkaa vilahtelee nykyisin useammassakin alan kirjallisuudessa.

Myöhemmin about 2014 Jussi perusti Joensuun Baarikilta RY:n joka järjestää tapahtumia ja kouluttaa baarialan ihmisiä.

Maailmaa kierrellessä mielessä paloi kuitenkin ajatus sen oman paikan perustamisesta ja siihen tulikin myöhemmin mahdollisuus kun jussille ja hänen tyttöystävälleen, Hanna Naumaselle tarjottiin valmista liiketilaa joka oli ollut ravintola käytössä myös aiemmin.

Jussin puhetta on mukava kuunnella, tarinaa riittää ja ammattitaidon sekä intohimon siihen suorastaan tuntee puheesta. Huomasin vähän hänessä vähän samaa kuin itsessäni, loputon kiinnostus omaan erikoisosaamiseen ja kehittyminen siinä paremmaksi. Samaa kilpailuviettiä löydän myös itsestäni ja ruoskin itseäni olemaan aina parempi versio itsestäni, ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Another Doggy

Sisältää ihan älyttömästi mainostusta ja tuotesijoittelua! En saanut penniäkään tästä vaan ihan ammattillisesta ilosta kerron teille tästä.

Another Doggy sijaitsee Joensuun keskustassa, Niskakatu 10:ssä. Liiketilan ikkunoita koristaa isot Another Doggy logot joten ohi kulkemisen riskiä ei ole. Hauskana kuriositeettina tuulikaapista löytyy koirapatsas entisen omistajan peruilta, tarina kertoo että näitä oli alkujaan kaksi mutta jokin matala otsainen kelmi oli sen aikoinaan nyysinyt. Ainokaiseksi jäänyt koirapatsas toimii siis nyt eräänlaisena hatunnostona paikalla ennen toimineelle Kultainen Noutaja baarille.


Koiruuksia viljellään muutenkin, paremmin peremmälle päästyään asiakasta tervehtii seinälle taiteiltu jättimäinen mopsin pää. Sisustuksesta pitää mainita sen verran että tilat ovat kohtuullisen valoisat, on kattokruunua ja lamppua jos jonkinmoista, hämäriä loukkoja onkin ravintolamaailmassa aivan tarpeeksi joten tämä tuo toivottua vaihtelua miljööseen.


Sisustus sisältää muutenkin hauskoja yksityiskohtia sillä esimerkiksi yhdelle isoimmista seinistä on maalattu jättimäinen graffiti paikallisen artistin Toni Ahokkaan toimesta, mikä on muuten todella hieno. Tälläisiä saisi nuo kilikalimaalipojat piirrellä siltojen alle niiden ainaisten hämähäkkien sijaan. Muuten kaikki on omin pikkukäsin askarreltua, baaritiskiä lukuunottamatta joka on entisen paikan peruja.

Asiakaspaikkoja löytyy huikeat 80 ja istumapaikkaa löytyy joko massiivisista nahkasohvista perinteisiin palleihin. Pöytätilaa löytyy mutta valitettavasti ruokapuolta ei ole tarjolla ollenkaan. Asiakkaat ovat ottaneet dogin hyvin vastaan ja viikonloppuisin paikka on varsin täynnä.

Musiikki taustalla on maltillisella tasolla. Tilassa pystyy keskustelemaan sujuvasti ilman äänen korottamista mikä on varsin mukavaa, cocktailbaarithan on ensisijaisesti seurustelu paikkoja ja tunnelmassa onkin lähdetty hakemaan vaikutteita Itä-Lontoon kortteliravintoloista.


Äänimaailmasta puheenollen, käykäähän Another Doggyn vessassa, ei mulla muuta.

Haastattelun kärkeen pyysin että jos jonkin olutdrinkin minulle Jussi pyöräyttäisi niin olisin iki onnellinen ja niin myös kävi. Todella maukas drinksu tupsahti nenän eteen ja reseptiä olisi tässä!

Olutcocktail suosittelen.

2 cl Star of Bombay
2 cl Sitruunamehua
1 cl Oleo Saccharum
Kronenbourgh 1664 Blanc.
On muuten kova ja voin kertoa että markettien pulloversio blancista kalpenee hanaversiolle.

Baaritiski itsessään on avoin ja melkeinpä pöydästä kuin pöydästä pystyt seuraamaan baarimestareiden työskentelyä mikä onkin mielenkiintoista seurattavaa. Tuotteet hyllyille on selvästi valittu ammattitaidolla ja juomat on vimpan päälle, ei löydy Captain Morgania rommihyllystä ja eipä sitä rommin kaltaista valmistetta tarvitse siellä ollakaan. Sieltä kyllä löytyy Plantationin 69% rommia mitä itse olin metsästänyt.  Jussi kertoi selvää ylpeyttä äänessään että juomiin tarvittavat makusiirapit, mainittuna esimerkiksi mustikka-rosmariinisiirappi, tehdään joka viikko itse käsityönä, näin voidaan taata aineksien tuoreus.


Kahvin ystäville on myös ilosanomaa, sitäkin saa ja vieläpä itse jauhettuna pavuista! Nyt pitää sanoa että täältä ei kyllä saa huonoa tuotetta eikä huonoa palvelua, ei mikään ihme että valittiin Suomen paras baari kilpailun Top 10 eikä yritys ole ollut pystyssä kuin vasta 4kk, miettikääpä.

VÄLIAIKA! Sain näkäräiset Valamon luostarissa 3v kypsytettyä Ambassadors viskiä jonka on tehnyt yhteistyössä Jussi ja Jarkko Nikkanen, Jarkko on varmasti yksi tunnetuimmista viski kirjailijoista. Voin muuten kertoa että on muuten pehmeä case vaikka vain 3v vanhaa viskiä, ei valitettavasti myynnissä missään, harmi, oikeesti.

Hävikin hallinta on selvästi otettu haltuun Another Doggyllä, Sähkö on uusiutuvilla luonnonvaroilla saatu, muovipillejä ja muuta tauhkaa ei firmasta löydy ollenkaan. Myös kaikki sitrushedelmienkuoret käytetään loppuun asti ja niistä uutetaan siirappeja ja mehuja.

Selvitin tietysti olutvalikoimankin koska mikäs olutblogaaja olisin jos sitä en tekisi, valitettavasti oluen osuus on heikompi. Hanasta löytyy muutamaa olutta mutta ilokseni valikoimasta löytyy Koffin portteri, mikä on yksi parhaimmista portereista mitä olen maistanut, arvioni voit muuten lukea tästä!

Yritykseltä voi muuten tilailla cocktail koulutuksia tai cateringia, esim polttareihin ja muihin pippaloihin.


Another Doggy avoinna TI-SU 16-02.
Niskakatu 10
Instagram: Anotherdoggy
Facebook: Another Doggy

2 kommenttia:

  1. Kiva että vanhan ravintolan liiketilaan löytyi toinen yrittäjä. Hyvältä näyttää sekä drinkki että tila. Pitääpä itse kokeilla myös.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ehdottomasti kannattaa, et pety! Kunhan vain tuo korona menee ohi ja paikka aukeaa taasen.

    VastaaPoista